Perunkirjoitus
Ihmisen kuoleman jälkeen tulee toimitettavaksi perunkirjoitus, jossa laaditaan perukirja. Perukirja on perintöverotuksen tärkein asiakirja, eli siinä näkyvät kuolinpesän osakkaat eli ne, joita verotetaan sekä varat ja velat, eli perintöveron määrään vaikuttavat tekijät. Perunkirjoitus on toimitettava kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta ja sen jälkeen perukirja on toimitettava verottajalle kuukauden kuluessa perunkirjoituksesta. Erityisestä syistä näille määräajoille voidaan saada verottajalta jatkoa.
Perunkirjoituksia järjestävät muun muassa hautaustoimistot, pankit ja erilaiset yksityiset tahot. Myös asianajajat tekevät säännönmukaisesti perunkirjoituksia. Perunkirjoituksen teettäminen asianajajalla maksaa yleensä 800 eurosta 1.500 euroon. Hinnat ovat usein varsin kilpailukykyisiä muihin palveluntarjoajiin verrattuna ja ostaessa asianajajalta perunkirjoituspalvelun samalla saa myös kattavat ohjeet pesänhoitoon, verotukseen ja tarvittaessa perinnönjakoon.